Rutiinit lisäävät itsevarmuutta treenatessa

Jokaisella on omat rutiininsa arjessa, töissä ja harrastuksissa. Monilla löytyy rutiinit myös treenaamiseen ja treeniin olennaisesti liittyviin tekijöihin.

Treenivaatteet

Treenivaatteet ovat tärkeä tekijä itsevarmuuden lisäämisessä. Olennaista on se, että vaatteissa on mukava liikkua. Käytännöllisyys on hyvä ottaa huomioon: liukas paita kyykky- tai penkkitreenissä saattaa vaikeuttaa liikkeen aikaista pitoa. Liian paksut vaatteet tekevät treenistä epämukavaa. On myös hyvä kuljettaa treenikassissa esimerkiksi hupparia, ettei sarjatauoilla kylmety.

Käytännöllisyyden lisäksi moni on kehittänyt hauskoja rutiineja, joista ei haluta luistaa. Jalkapäivinä käytetään hihallista paitaa, käsipäivinä toppia tai hihatonta. Yksiväriset sukat penkkipäivinä, kuviosukat kyykkypäivinä. Päivinä, jolloin koitetaan ykkösmaksimeita tai haastetaan itseä muuten, pukeudutaan “onnenvaatteisiin”.

Musiikki

Joillekin treenin aikana kuunneltava musiikki on henkireikä, jota ilman treenaaminen ei onnistu. Tämä saattaa johtua musiikin aiheuttamasta fiiliksestä tai esimerkiksi siitä, että muun salin hälinä voi häiritä keskittymistä. Aivokuvaukset ovat paljastaneet, että reagoimme musiikkiin voimakkaasti: musiikki säätelee vireyttä, huomiokykyä ja liikkeitä. Tietynlainen musiikki - oli kyseessä sitten örinäheviä tai bassovoittoista jumputusta - laukaisee kehossa “taistele ja pakene” -reaktion, jonka myötä hengitys ja syke tihenee ja verenkiertoon vapautuu adrenaliinia. (Numminen, 2012.)

Rutiinit treenin sisällä

Huomaatko löytäväsi itsesi joka kerta tietyltä kyykkyräkiltä tai nostolavalta? Vetääkö se sama juoksumatto aina sinua puoleensa? Se on täysin luonnollista. Tämä indikoi sitä, että olet löytänyt itsellesi sopivan paikan salilta - eräänlaisen tukikohdan tai turvapaikan. Vakiopaikkojen valintaan saattaa vaikuttaa moni asia, kuten kuntosalin valaistus, musiikin voimakkuus, yksityisyys ja treenivarusteiden laadukkuus. Nämä asiat otetaan yleensä huomioon tiedostamatta, joten oma tukikohta voi valikoitua ilman tietoista päätöstä.

Treenin sisältä voi löytyä myös muita rutiineja, kuten lämmittely- ja jäähdyttelymuoto sekä sarjataukojen viettotapa. Treenin sisäisiin rutiineihin voi liittyä myös esimerkiksi se, että tietyt liikkeet tehdään ilman kenkiä ja tiettyihin liikkeisiin kengät laitetaan jalkaan.

Liikemaneerit

Liikemaneereja esiintyy etenkin kilpailevien urheilijoiden keskuudessa. Kyseessä voi olla sormien naksuttelu ja ranteiden pyörittely tai jalalla “kaasuttelu” ennen penkkipunnerrusta sekä koko kehoa aktivoiva sisäänhengitys ennen maastavetoa. Liikemaneerien noudattamisella - tai noudattamatta jättämisellä - voi olla laaja vaikutus itsevarmuuteen ja liikkeestä suoriutumiseen.

Tietyt treenipäivät ja treenin jälkeiset rutiinit

Maanantaina mave, keskiviikkona kyykky ja perjantaina penkki? Rutiinit treenipäivien ja lepopäivien suhteen ovat monesti tärkeä tapa suunnitella arkea. Tiettyjen treenipäivien lisäksi monilla meistä on aina samat rutiinit treenin jälkeen. Käytkö heti suihkussa? Odottaako kotona lämmin sauna? Pukuhuoneessa palkkaria vai kotona ruuan laittoon?

Kaikki näistä rutiineista vapauttavat aivokapasiteettia treenin jälkeen. Kun tiedät, mitkä rutiinisi ovat, treenaaminen voi onnistua esimerkiksi ennen työvuoroa tai luentojen välissä. Ilman rutiineja aikaa “turhaan” ajatteluun saattaa kulua yllättävän paljon.

TreeniAnnu Keskisaari