Liikuntaharjoittelu vähentää masennus- ja ahdistusoireita

UKK-Instituutin vanhempi tutkija Pauliina Husu on referoinut tutkimuskatsauksessa kahta tuoretta tutkimusta liikuntaharjoittelun vaikutuksista masennus- ja ahdistusoireisiin.

Mielenterveyden häiriöt ovat kansanterveydellisiä ongelmia, jotka vaikuttavat paitsi yksilön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun, myös yhteiskuntamme kestokykyyn. Yleensä mielenterveyden häiriöihin, kuten masennukseen ja ahdistukseen, käytetään hoitomuotona pitkäkestoista psykoterapiaa ja lääkitystä. Hoitoa ei kuitenkaan saa tai halua kaikki, jotka sitä yhteiskunnallisten tai lääketieteellisten kriteerien mukaan tarvitsisivat.

Tutkimusnäyttö liikuntaharjoittelun vaikutuksista masennus- ja ahdistusoireisiin on ollut aiemmin vaihtelevaa ja tutkimustieto on keskittynyt useasti vain pieniin osallistujamääriin tai yksittäisiin liikuntamuotoihin. Tuoreet tutkimukset päivittävätkin aiempaa tietoa ja vahvistavat, että liikuntaharjoittelu vähentää masennus- ja ahdistusoireita.

Tarkastelun kohteena Heisselin ja kumppanien meta-analyysi ja Singhin ja kumppanien sateenvarjokatsaus vuodelta 2023

UKK-Instituutin vanhempi tutkija Pauliina Husu otti tutkimuskatsauksen kohteeksi Heisselin ja kumppanien (2023) meta-analyysin, jonka tavoitteena oli päivittää olemassa olevaa tutkimusnäyttöä liikuntaharjoittelun vaikutuksesta masennusoireisiin. Meta-analyysiin valikoitui 41 satunnaistettua, kontrolloitua tutkimusta, joissa oli yhteensä 2264 täysi-ikäistä osallistujaa. Tutkittujen liikuntaharjoittelumuotojen toteuttamisen tuli olla suunnitelmallista, tavoitteellista ja toistuvaa fyysisen kunnon kohottamiseen tähtäävää harjoittelua. Kehonhuollolliset harjoitteluohjelmat kuten jooga ja tai-chi rajattiin tarkastelun ulkopuolelle.

Toisen Husun tutkimuskatsauksen kohteen, systemaattisten katsausten havaintoja yhteen vetävän Singhnin ja kumppanien (2023) ”sateenvarjokatsauksen” (umbrella review) tavoitteena oli päivittää olemassa olevaa tietoa siitä, miten liikuntaharjoittelu vähentää masennus-, ahdistus- ja muita psyykkisiä oireita. Metakatsaukseen valikoitui 97 systemaattista katsausta, joissa oli tutkittu liikuntainterventioiden vaikutusta oireiden vähentämisessä. Katsauksissa oli mukana yhteensä 1039 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, joissa oli kaikkiaan reilut 128 000 täysi-ikäistä osallistujaa.

Kuten numerot kertovat, tutkimustulokset ovat yleistettävissä suuren otannan vuoksi.

Liikuntaharjoittelu vähentää oireilua yhtä tehokkaasti kuin muutkin hoitokeinot

Husu (2023) on tiivistänyt tutkimusten ydintulokset seuraavasti:

1. Liikuntaharjoittelu vähentää masennusoireita harjoittelumuodosta riippumatta

Meta-analyysin (Heissel ym. 2023) mukaan kestävyys- ja lihasvoimaharjoittelua yhdistävä harjoittelu ei kuitenkaan ollut yhtä vaikuttavaa masennusoireiden vähentämisessä kuin jompikumpi yksinään.

Metakatsauksessa todettiin voimaharjoittelu olevan vaikuttavinta masennusoireiden vähentämisessä ja kehonhuollollisen harjoittelun olevan tehokkainta ahdistusoireiden vähentämiseen.

2. Liikuntaharjoittelu vähentää masennus- ja ahdistusoireita mahdollisista muista sairauksista huolimatta

3. Sekä kevyt, reipas että rasittava harjoittelu vähentää oireita, mutta reipas ja rasittava harjoittelu ovat vaikuttavampia kuin kevyt harjoittelu

4. Liikuntaharjoittelu oli vaikuttavaa harjoitusohjelman kestosta riippumatta

mutta harjoittelun vaikutus oli suurin lyhyissä, alle 12 viikkoa kestäneissä, ohjelmissa ja lieveni ohjelman pituuden kasvaessa.

5. Pienikin viikoittainen harjoittelumäärä on vaikuttavaa ja helpommin toteutettavissa kuin suuremmat määrät

Meta-analyysin (Heissel ym. 2023) mukaan erityisesti lievät tai kohtalaiset masennusoireet lievittyivät harjoittelun vaikutuksesta.

Myös metakatsauksen (Singh ym. 2023) mukaan liikuntaharjoittelun vaikuttavuus oli verrattavissa tai jopa suurempaa kuin lääkehoidon ja terapian vaikuttavuus.

Liikuntaharjoittelu on muihin hoitomuotoihin verrattuna edullista ja täten helpommin saavutettavaa ja tuo mukanaan myös lukuisia muita hyötyjä kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Tutkimusten mukaan erityisesti ohjattua, ryhmämuotoista ja vähintään kohtuutehoista harjoittelua voidaan suositella masennusoireiden hoitoon.

Lähteet:

Heissel et al. 2023. Exercise as medicine for depressive symptoms? A systematic review and meta-regression. Br J Sports Med 2023;0:1-10. doi: 10.1136/bjsports-2022-106282

Husu, P., 2023. Liikuntaharjoittelu vähentää masennus- ja ahdistusoireita – kaksi tuoretta katsausartikkelia. UKK-instituutin referaatti tutkimusartikkeleista.

Singh et al. 2023. Effectiveness of physical activity interventions for improving depression, anxiety and distress: an overview of systematic reviews. Br J Sports Med 2023;0:1–10. doi: 10.1136/bjsports-2022-106195