Miten aloittaa sisällöntuotanto somessa?

Blogitekstin on kirjoittanut sisällöntuotannon harjoittelija Roosa Mikkonen

Some ja ura PT:nä

Sosiaalinen media on isossa asemassa esimerkiksi monien yritysten markkinoinnissa. Myös personal trainerin uralla sisällöntuotannosta on ehdottomasti isoa hyötyä. Mutta miksi? Minäpä kerron!

  • Asiakkaat löytävät sinut helpommin. Nykyaikana some on yleensä se paikka, josta aletaan etsiä alan ammattilaisia, kun niitä tarvitaan. Kun tuotat sisältöä someen ja käytät esimerkiksi asiaan kuuluvia hashtageja asiakkaat löytävät sinut helposti. Kannattaa esimerkiksi kokeilla #pt ja perään oma paikkakuntasi (esim. #ptpori) niin oman paikkakuntasi ihmiset löytävät sinut.

  • Olet helpommin lähestyttävä. Somen kautta seuraajasi oppivat jollain tavalla tuntemaan sinut ja persoonasi. Kemioiden kohtaamisella on iso vaikutus pt:n valintaan, joten ole oma itsesi! Näin olet helpommin lähestyttävä ja asiakkaat uskaltavat ottaa sinuun yhteyttä, kun tuntevat sinut jotenkin jo ennen valmennussuhteen alkua.

  • Markkinointi helpottuu. Kun sinulla on jo ennen uran alkua seuraajia, markkinointiin ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa ja resursseja. Pystyt markkinoimaan itseäsi vaikkapa omassa instagramissasi seuraajillesi.

Miten aloittaa sisällöntuotanto somessa?

Sisällöntuotannon aloittaminen tyhjästä voi tuntua haastavalta. Aloita pienin askelin rohkeasti! Päivittele ensin vaikka kerran viikossa ja nosta määrää vähitellen. Kannattaa alkuun miettiä sitä, että mistä aiheesta haluat tuottaa sisältöä ja mitä asioita haluat tuoda esille. Pt-uraa ajatellen kannattaa pohtia, millaiset aiheet kiinnostaisi esimerkiksi potentiaalisia asiakkaitasi ja mistä päivittäminen on sinulle luonnollista. Väkisin väännetyn sisällön tuottaminen on turhaa, sillä sen yleensä huomaa ja pidemmällä aikavälillä se ei ole edes itselle mukavaa. Pohdi myös kohderyhmääsi. Millaista ikäluokkaa haluaisit tavoittaa? Mistä päin? Haluaisitko seuraajia myös ulkomailta? Olisiko sinulle tärkeää, että seuraajissasi olisi esimerkiksi paljon naisia? Kohderyhmän ja aiheen valinnan jälkeen postauksien miettiminen on helpompaa. Aito sisältö vetoaa ihmisiin, sillä silloin seuraajasi voivat samaistua sinuun. Joten kaiken A ja O on olla oma itsesi ja päivittää sellaisista asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä. Silloin myös aloittaminen helpottuu huomattavasti!

Itse aloitin oman urani somessa niinkin yksinkertaisesti, kuin omasta arjesta kertomalla. Arkiset asiat ovat samaistuttavia ja kiinnostavat ihmisiä. Sisällön ei tarvitse siis olla tähtitiedettä! Nykyään minulla on selkeä kohderyhmä: 18-30v naiset. Seuraajistani 85% on nuoria naisia, joten sisältöni on myös pääasiassa heille suunnattua. Näin olen saanut sitoutuneita seuraajia, jotka aidosti kiinnostuvat sisällöstäni.

Mitä asioita kannattaa ottaa huomioon, kun tuottaa sisältöä?

Edellä mainitun aitouden lisäksi muita tärkeitä asioita on paljon. Listaan tähän sellaisia asioita, jotka ovat auttaneet omaa someani kasvamaan vuosien varrella!

  • Ole vuorovaikutuksessa samanhenkisten ihmisten kanssa. Ala seuraamaan ihmisiä, jotka sinua inspiroi. Saatat saada omiin postauksiisi ideoita (älä kuitenkaan kopioi!) ja vinkkejä. Lisäksi kun kommentoit muiden postauksia ahkerasti, uudet seuraajat löytävät tilillesi paremmin. Verkostoituminen muiden sisällöntuottajien kanssa vie sinua eteenpäin!

  • Päivitä aktiivisesti. Aktiivinen päivittely on tärkeää, mutta se ei tarkoita, että somessa pitäisi olla 24/7. Pari kertaa viikossa postaaminen riittää, kunhan se on laadukasta. Storyissa kannattaa olla aktiivinen päivittäin ja päivitellä vaikka ihan normaalista arjesta. Se vetoaa ihmisiin!

  • Ota laadukkaita kuvia. Jos sinulta löytyy kotoa kamera, niin nappaa kuvat sillä. Selkeät ja laadukkaat kuvat ovat visuaalisesti paljon houkuttelevampia. Sen takia hankin oman kameran puhelimeni kaveriksi. Minulla on käytössä Olympus pen e-pl10. Jos sinulla on mahdollisuus, niin kannattaa myös käydä kuvaajalla ottamassa kuvia. Olen huomannut, että kuvaajan ottamat kuvat menestyvät instagramissani paljon paremmin, kuin itse puhelimella otetut.

  • Ole vuorovaikutuksessa seuraajiesi kanssa. Vastaa aina kommentteihin/viesteihin, kysy heidän mielipidettään asioihin ja ota heiltä ideoita vastaan. Seuraajat ovat kuitenkin ne ihmiset, jotka sisältöäsi kuluttavat, joten heidän mielipide on tärkeä. Kysymällä esimerkiksi ideoita postauksiin, otat myös seuraajat huomioon ja täten toteutat heidän toiveitaan!

  • Käytä hashtageja. En itse ennen tajunnut hashtagien merkitystä. Nyt kuitenkin käytän niitä aktiivisesti! Mitkä hashtagit ovat sitten hyviä? Asiaan liittyvät. Jos teet postauksen sinun jalkatreenistä, voit käyttää vaikka tägejä #jalkatreeni #treenaaminen… Voit lisätä myös mukaan muita tilillesi olennaisia hashtageja, jos päivität paljon hyvinvointiin liittyvää sisältöä, kannattaa lisätä mukaan esimerkiksi #hyvinvointi. Tärkeintä on, että ne ovat relevantteja postauksen sekä tilisi kannalta. Moni etsii sisältöä tägien perusteella, näin myös itse teen.

  • Tee reels -videoita. Reelsit ovat tällä hetkellä erittäin suosittu juttu instagramissa ja ne yleensä tavoittavat paljon ihmisiä. Esimerkiksi erilaiset treenaamiseen ja ruokavalioon liittyvät videot ovat suosittuja! Kannattaa myös videot miettiä aiheesi ja kohderyhmäsi mukaan.

Huomioitavia asioita on paljon, mutta älä kuitenkaan ota sosiaalisesta mediasta paineita. Alkuun päivittely voi olla haastavaa ja aiheita on vaikea keksiä, mutta kyllä se siitä lähtee! Vinkkejä kannattaa mennä rohkeasti kysymään toisilta somea tekeviltä, he varmasti auttavat mielellään. Minulle voi ehdottomasti laittaa viestiä, jos joku asia mietityttää. Heitä viestiä instagramissa tilille @roosamikkonenn tai @intensivept.fi.