Yleisimmät virheet rasvanpoltossa

Rasvanpoltto kuulostaa teoriassa yksinkertaiselta: kuluta enemmän energiaa kuin syöt, ja keho joutuu käyttämään energiavarastojaan. Käytännössä onnistunut rasvanpoltto on kuitenkin hieman monimutkaisempi kokonaisuus.

Moni lähtee tavoittelemaan nopeita tuloksia vähentämällä syömistä rajusti ja lisäämällä samalla liikuntaa. Paino saattaa aluksi pudota nopeasti, mutta muutaman viikon kuluttua energiatasot laskevat, nälkä kasvaa ja treenitehot heikkenevät. Lopulta vanhat ruokailutottumukset palaavat ja pudotettu paino tulee helposti takaisin.

Onnistuneessa rasvanpoltossa ei ole kyse siitä, kuinka nopeasti saat painon putoamaan, vaan siitä, kuinka hyvin pystyt säilyttämään tulokset. Tässä ovat yleisimmät virheet, joita rasvanpoltossa kannattaa välttää.

1. Liian suuri kalorivaje

Rasvanpoltto edellyttää energiavajetta. Tämä tarkoittaa sitä, että keho kuluttaa enemmän energiaa kuin ravinnosta saadaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mahdollisimman suuri energiavaje olisi paras vaihtoehto.

Kun energiansaantia vähennetään liian voimakkaasti, seurauksena voi olla jatkuvaa nälkää, väsymystä ja harjoittelutehon heikkenemistä. Samalla ruokavalion noudattamisesta tulee huomattavasti vaikeampaa. Liian aggressiivinen painonpudotus voi myös lisätä lihasmassan menettämisen riskiä. Vaaka saattaa näyttää pienempää lukemaa, mutta kehonkoostumuksen kannalta lopputulos ei välttämättä ole optimaalinen.

Maltillinen energiavaje on usein huomattavasti parempi vaihtoehto. Rasvanpoltto voi olla hieman hitaampaa, mutta ruokavaliota on helpompi noudattaa ja laadukkaasta harjoittelusta palautuminen onnistuu paremmin.

2. Proteiinia syödään liian vähän

Proteiini on yksi tärkeimmistä ravintoaineista rasvanpolton aikana. Kun tavoitteena on pudottaa rasvamassaa ja säilyttää mahdollisimman paljon lihasmassaa, riittävä proteiininsaanti yhdessä voimaharjoittelun kanssa on erittäin tärkeää. Proteiini auttaa myös kylläisyyden hallinnassa. Riittävästi proteiinia sisältävä ateria pitää usein nälkää paremmin kuin ateria, jossa proteiinia on vain vähän.

Hyviä proteiinin lähteitä ovat esimerkiksi:

  • kala

  • kana ja muu vähärasvainen liha

  • kananmunat

  • rahka, raejuusto ja muut proteiinipitoiset maitotuotteet

  • tofu, tempe ja muut soijatuotteet

  • pavut ja linssit

Proteiinia kannattaa sisällyttää tasaisesti päivän eri aterioille sen sijaan, että suurin osa päivän proteiinista syötäisiin yhdellä aterialla.

3. Keskitytään vain aerobiseen harjoitteluun

Kun tavoitteena on rasvanpoltto, ensimmäinen ajatus on usein lisätä juoksua, pyöräilyä tai muuta aerobista liikuntaa. Aerobinen harjoittelu on erinomainen tapa kehittää kestävyyttä ja lisätä energiankulutusta, mutta voimaharjoittelua ei kannata unohtaa.

Painonpudotuksen aikana tavoitteena pitäisi yleensä olla rasvamassan vähentäminen samalla, kun lihasmassaa säilytetään mahdollisimman paljon. Voimaharjoittelu antaa keholle tärkeän ärsykkeen lihasmassan ylläpitämiseen.

Hyvä rasvanpolttoa tukeva harjoittelu voikin sisältää sekä voimaharjoittelua että aerobista liikuntaa. Kaikkea ei myöskään tarvitse tehdä mahdollisimman paljon. Harjoittelun pitää olla kokonaisuus, josta pystyt myös palautumaan.

4. Arkiaktiivisuus unohtuu

Salilla vietetty tunti on vain pieni osa vuorokaudesta. Päivittäiseen energiankulutukseen vaikuttaa merkittävästi myös se, kuinka paljon liikut päivän aikana muuten. Kävely, portaiden käyttäminen, työmatkat, kotityöt ja muu arkinen liikkuminen voivat muodostaa huomattavan osan kokonaiskulutuksesta.

Rasvanpolton aikana ongelmaksi voi muodostua myös huomaamaton arkiaktiivisuuden väheneminen. Kun energiansaanti pienenee ja väsymys lisääntyy, ihminen saattaa liikkua päivän aikana vähemmän. Sohva houkuttelee enemmän, kävelylenkit lyhenevät ja pienet arkiset liikkeet vähenevät. Tämän vuoksi pelkkää treenimäärää ei kannata tarkastella. Myös päivittäinen kokonaisaktiivisuus merkitsee.

5. Kaikki hiilihydraatit tai rasvat poistetaan ruokavaliosta

Rasvanpolttoon liittyy paljon ruokavalioita, joissa jokin yksittäinen ravintoaine nostetaan ongelman aiheuttajaksi. Välillä syyllisiä ovat hiilihydraatit, välillä rasvat. Rasvanpoltto ei kuitenkaan edellytä kummankaan poistamista ruokavaliosta.

Hiilihydraatit ovat tärkeä energianlähde erityisesti kovatehoisessa harjoittelussa. Rasvoja puolestaan tarvitaan muun muassa elimistön normaaleihin toimintoihin. Ruokavalion kokonaisuus ratkaisee.

Useimmille toimivin ruokavalio on sellainen, joka sisältää riittävästi proteiinia, kasviksia, kuitua ja laadukkaita rasvan lähteitä sekä yksilölliseen aktiivisuuteen sopivan määrän hiilihydraatteja. Ja ennen kaikkea: ruokavalion pitäisi olla sellainen, jota pystyy noudattamaan myös muutamaa viikkoa pidempään.

6. Kaloreita juodaan huomaamatta

Juomista voi kertyä yllättävän paljon energiaa ilman, että ne lisäävät kylläisyyttä samalla tavalla kuin kiinteä ruoka. Esimerkiksi sokeripitoiset virvoitusjuomat, mehut, erikoiskahvit ja alkoholijuomat voivat kasvattaa päivän kokonaisenergiansaantia nopeasti. Tämä ei tarkoita, että kaikkien juomien pitäisi olla kalorittomia. Jos rasvanpoltto kuitenkin junnaa paikallaan, juomien sisältämä energia kannattaa ottaa tarkasteluun.

Vesi on hyvä perusta päivittäiselle nesteytykselle.

7. Viikonloput kumoavat koko viikon energiavajeen

Maanantaista perjantaihin ruokavalio voi olla tarkka, mutta viikonloppuna ajatus muuttuu helposti: "Olen ollut koko viikon niin hyvin dieetillä, että nyt voin vähän herkutella."

Yksittäinen herkkuateria ei pilaa rasvanpolttoa. Ongelma syntyy silloin, jos yksi vapaampi ateria muuttuu kahdeksi tai kolmeksi päiväksi, joiden aikana energiansaanti nousee huomattavasti. Näin saattaa myös käydä, jos energiavaje on arkisin liian rajoittava.

Rasvanpolttoa kannattaa tarkastella yksittäisten päivien sijaan pidempänä kokonaisuutena. Jos energiavaje on arkisin pieni mutta viikonlopun aikana syödään selvästi kulutusta enemmän, koko viikon energiavaje voi kadota.

8. Unen merkitystä aliarvioidaan

Rasvanpoltto ei ole pelkästään ruokavaliota ja harjoittelua. Myös uni ja palautuminen vaikuttavat siihen, kuinka hyvin kokonaisuus toimii. Väsyneenä harjoittelu tuntuu raskaammalta, arkiaktiivisuus saattaa vähentyä ja ruokavalion noudattaminen voi vaikeutua. Moni tunnistaa myös tilanteen, jossa huonosti nukutun yön jälkeen tekee tavallista enemmän mieli energiapitoista ruokaa.

Jos tavoitteena on kehonkoostumuksen muuttaminen, riittävästä unesta huolehtiminen kannattaa nähdä osana suunnitelmaa.

9. Tuloksia arvioidaan vain vaa'an perusteella

Paino on hyödyllinen mittari, mutta yksittäinen punnitus kertoo yllättävän vähän rasvanpolton onnistumisesta. Kehon paino voi vaihdella lyhyellä aikavälillä esimerkiksi nestetasapainon, suolan ja hiilihydraattien saannin sekä ruoansulatuksen sisällön vuoksi. Siksi painon hetkellinen nousu ei tarkoita automaattisesti rasvan lisääntymistä.

Kehitystä kannattaa tarkastella pidemmällä aikavälillä. Painon lisäksi voidaan seurata esimerkiksi vyötärönympärystä, valokuvia, vaatteiden istuvuutta ja harjoittelussa suoriutumista. Oleellista on trendi, ei yhden aamun vaakalukema.

10. Tavoitellaan täydellisyyttä

Yksi suurimmista rasvanpolton virheistä tapahtuu ajattelutavassa. Ruokavalio nähdään helposti joko täydellisesti onnistuneena tai täysin epäonnistuneena. Jos suunnitelmasta poiketaan yhdellä aterialla, ajatellaan helposti, että koko päivä on pilalla. Sen jälkeen syöminen voi jatkua hallitsemattomasti ajatuksella: "Aloitan taas maanantaina."

Yksi ateria ei kuitenkaan ratkaise lopputulosta. Samalla tavalla kuin yksi terveellinen ateria ei tee ruokavaliosta terveellistä, yksi pizza ei pilaa muuten hyvin toteutettua ruokavaliota. Pitkällä aikavälillä johdonmukaisuus voittaa täydellisyyden.

Millainen on toimiva rasvanpolttodieetti?

Hyvä rasvanpolttojakso ei yleensä tunnu jatkuvalta selviytymistaistelulta. Toimivassa kokonaisuudessa energiavaje on riittävän maltillinen, proteiininsaanti on kunnossa ja voimaharjoittelu säilyy mukana. Arkiaktiivisuudesta, unesta ja palautumisesta huolehditaan samalla tavalla kuin itse harjoittelusta.

Ruokavalioon voidaan myös jättää joustavuutta. Jos suunnitelma toimii vain silloin, kun jokainen ateria voidaan valmistaa ja punnita täydellisesti, sen noudattaminen tavallisessa elämässä voi olla haastavaa.

Yhteenveto

Rasvanpoltossa ei tarvita taikakeinoja. Perusasiat ratkaisevat:

  • luo maltillinen energiavaje

  • syö riittävästi proteiinia

  • jatka voimaharjoittelua

  • pidä huolta päivittäisestä aktiivisuudesta

  • nuku ja palaudu riittävästi

  • seuraa kehitystä riittävän pitkällä aikavälillä

  • rakenna ruokavalio, jota pystyt oikeasti noudattamaan


Haluatko oppia lisää ravintoneuvonnasta ja painonpudotuksesta? Kiinnostaako PT:n ja ravintoneuvojan ammatti? Kurkkaa IntensivePT:n PT-koulutuksen sisältö ja seuraavat aloitusajat! Nähdään koulutuksessa?